ToU - Naiset (4 - 2)

Aika: 4.9.2021 15:00
Paikka: Toivala, Tanhulan tekonurmi
Sarja: Naisten Kakkonen


Musta neljä minuuttia

Ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Toivalassa mahdollisuudet oli mihin vain: loimme hienoja tilanteita, mutta tällä kertaa ne eivät päätyneet maaliin asti. Ja niin usein kun ei itse osu, niin vastustaja iskee ensimmäisestä paikastaan. Joukkueen peli meni tästä täysin sekaisin, ja neljä minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 3-0. Omat virheet maksoi eilen paljon, mutta niistä otetaan opiksi.

Positiivista oli joukkueen taisteluilme loppuun asti. Tällä kertaa neljän maalin takamatkalta nousu ei kuitenkaan riittänyt kuin kahden maalin päähän. Ensimmäinen näistä syntyi kun Helena Hakalan läpiajo kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti ja Greta Moilanen laukoi pilkulta varmasti verkkoon. Toisesta vastasi Elina Martonen komealla kaukolaukauksella. Joukkueen sisäisen tsemppihatun lunasti tänään itselleen Riina Pirttinen.

Isosta pettymyksestä katseet on jo suunnattu tulevaan. Yläloppusarjaa on kahden ottelun verran vielä jäljellä ja näistä seuraava, samalla ainoa kotiottelu, pelataan OmaSp Stadionilla ensi lauantaina. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 15:00 ja vastustajaksi saapuu sarjakärki Kufu98 Kuopiosta. Ottelutapahtumasta tulossa lisätietoja ensi viikolla. Nyt jos koskaan tarvitsemme kotiyleisön tukea, joten laita aika kalenteriin ja tule kannustamaan meitä paikan päälle!
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 010:00VastustajaVastustaja
2 - 011:00VastustajaVastustaja
3 - 014:00VastustajaVastustaja
4 - 023:00VastustajaVastustaja
4 - 1 (rp)29:00Moilanen GretaEi syöttäjää
4 - 288:00Martonen Elina Toppari Anuliina
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Valkama Petra A
Puolustaja
3Pirttinen Riina C
Puolustaja
4Långsjö Petra A
Puolustaja
5Martonen Elina
Keskikenttäpelaaja
7Lieste Jenni-Sofia
Puolustaja
8Hakomäki Miia
Puolustaja
10Hakala Helena
Hyökkääjä
12Toppari Anuliina
Keskikenttäpelaaja
14Aittakallio Annamari
Maalivahti
17Jarva Julia
Keskikenttäpelaaja
19Tolonen Kiia
Hyökkääjä
20Yli-Hemminki Heidi
Keskikenttäpelaaja
21Palomäki Hanna-Mari
Keskikenttäpelaaja
22Puuskamäki Emilia
Keskikenttäpelaaja
24Moilanen Greta
Hyökkääjä
41Koskinen Hilla
Keskikenttäpelaaja
55Mäki-Kamppi Viivi
Maalivahti